Lieto-opisto

Lieto-opisto

Lieto-opiston toimialueena on Liedon kunta.  Opistossa opiskelee vuosittain yli 2000 eri opiskelijaa ja oppitunteja pidetään noin 10000. Opiskelu opiston opintopiireissä on mahdollista myös muille kuin Liedon kunnan asukkaille.

Kansalaisopistot ovat vapaan sivistystyön oppilaitoksia. Hallinnollisesti opisto on Liedon kunnan oppilaitos. Opisto perustettiin vuonna 1970 Liedon-Tarvasjoen kansalaisopiston nimellä. Opiston nimi muuttui Lieto-opistoksi 1.1.2015. Opistotoiminnan tavoitteena on tukea ihmisen persoonallisuuden monipuolista kehittymistä ja kykyä toimia erilaisissa yhteisöissä sekä edistää kansanvaltaisuutta, tasa-arvoa ja moniarvoisuutta. Kansalaisopistojen toimintaperiaatteiden mukaan opetus on pääosin vapaatavoitteista, yleissivistävää ja ammatillista aikuiskoulutusta, mutta opisto antaa myös tutkintoon valmentavaa ja yliopistollista arvosanaopetusta avoimen korkeakoulun kautta. Taiteen perusopetusta annetaan lapsille ja nuorille kuvataiteessa.